19. maaliskuuta 2014

Is It January Again?

048-001
481-001
106-003
500-001
084-001

Juuri nyt tekisi vain mieli kääntää kalenterissa sivuja taaksepäin, ja palata tammikuuhun. Kuten edellisenkin postauksen kuvista varmasti huomaa, täällä oli vielä pari päivää sitten todella keväisen näköistä. Nyt lunta on maassa kuitenkin kymmenisen senttiä ja koko ajan tulee lisää. Nurmikosta, tai mistään muustakaan sen tapaisesta ole enää tietoakaan. Toisaalta, kai tuo aikainen kevät oli ihan liian hyvää ollakseen totta. Mulla ei todellakaan ole mitään talvea vastaan, ja kyllä musta on vielä ihan kivakin työntää aamulla UGG:it jalkaan ja lähteä polkemaan lumisateessa kouluun. Ainakin toistaiseksi.

Viikonloppu mulla meni siis lentopalloa pelatessa. Lähdettiin perjantaina joukkueen kanssa Tampereelle ja oltiin Varalan urheiluopistolla yötä. Lauantaina meillä olikin Lempäälässä kolme peliä, joiden jälkeen käytiin nopeasti Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Mitään hirveän erikoista ei Ideaparkista mukaan tarttunut ja valikoima tuntui Helsinkiin verrattuna muutenkin aika pieneltä. Ostin mä kyllä H&M:stä yhden paidan, mutta kuvaa en siitä tähän hätään kerinnyt ottaa. :) Loppuilta mulla menee varmaankin harkoissa ja kemiaa lukiessa, eikä mulle muutenkaan oo tapahtunut mitään ihmeellisempää, joten lopetan tämän romaanin kirjoittelun tähän. Yritän palailla loppuviikosta sitten vähän parempien kuvien merkeissä. :) 

2 kommenttia

  1. Toi banneri on tosi ihana!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mietin eka, että tekisinkö siitä värillisen, mutta toii mustavalkoinen vaikutti musta paremmalta. :))

      Poista