23. kesäkuuta 2014

Midsummer Moments

079
029
053-001
103
127-001
Kuorinta - aine, Sephora | Vartalovoi, The Body Shop | Vartalotuoksu, VS | Kynsilakka, Gina Tricot
087-001
081

Keskikesän juhlaa tuskin kuuluisi viettää sisällä istuskellen ja sateen ropinaa kuunnellessa, mutta mun juhannus meni tänä vuonna sillä tavalla. Monesti oon ollut juhannuksen aikoihin etelän lämmössä, ja pakko myöntää, että se vaihtoehto olisi ollut tänäkin vuonna loistava. Pelkkä altaalla makoilu, ja auringon lämpö iholla saisi tällä hetkellä  hymyn nousemaan korviin. :) No, kaikkea ei voi saada. Vietin siis mun juhannuksen perheen kanssa kotona, eikä itse juhannuksen vietosta ole tällä kertaa juurikaan julkaisemisen arvoisia kuvia. Käytiin kuitenkin Marian kanssa ottamassa muutavat kuvat pientareita koristavista lupiineista paremman kuvailuaiheen puutteessa.

Juhannuksen lisäksi en ole edes tehnyt mitään ihmeellistä. Oon käynyt parikertaa lenkillä - myös kaatosateessa -, katsonut Netflixiä ja tehnyt ruokaa - unohdin myös kuvata annokset. Huomenna mulle tulee kuitenkin  kaveri yökylään ja luvassa on herkuttelua (Onko suklaa fondue mitään?), leffojen katsomista ja ostosreissu Vaasaan. Olisi mahtavaa päästä myös uimaan, mutta sää nähdä, jääkö se säiden takia pelkäksi haaveeksi. Kertokaa muuten suosikkileffojanne tonne kommentiboxiin, sillä mulla ei ainekaan ole mitään hajua, mikä me voitais katsoa, koska Netflixin valikoima alkaa käymään mulle liiankin tutuksi. :) 

10 kommenttia

  1. Vitsit sä olet kaunis!♥ Ärsyttää noi kelit. Missä on kesä?! Ite olin juhannuksen yötöissä Himos-festareilla, mutta ei se oikeestaan haitannut, koska eipä mulla noiden kelien takia muutakaan tekemistä olisi ollut ja ainakin siellä pääsi kuulemaan ja näkemään bändejä. :--) Sulla on muuten ihan mielettömän kiva blogsu. :)

    http://lemondeselonleni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kuulostipa kivalta työltä :))

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Osaat asetella esim. ostokset tosi nätisti niinku kuvaan ja noi kuvat on inspiroivia :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja haha sitä on tullu vähän harjoteltuu :))

      Poista
  3. Tosi ihana postaus ja oot muutes todella kaunis ! :-)

    http://aurorarebecca.blogspot.be/

    VastaaPoista
  4. Oi ihana tuo huivi!<3 Mistä oot ostanut sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on Piecesin ja Vero Modasta :)

      Poista
  5. Tosi ihana postaus! <3

    Tässä mun blogin osote jos haluut käydä kurkkaamassa! :)
    Mylifee.vuodatus.net

    VastaaPoista