6. huhtikuuta 2015

• March Favourites •

Moikka ja sori pienestä postailemattomuudesta! Mun piti taas aloittaa uusi kuukausi puhtaalta pöydältä täällä blogissa, mutta palataan nyt silti hetkeksi maaliskuuhun, ja sen aikana kertyneisiin suosikeihin. Niitä on tällä kertaa vähän vähemmän kuin viimeeksi, mutta halusin tulla silti esittelemään ne teille, sillä näiden suosikkipostausten teko on mustakin tosi kivaa puuhaa. Maalis - ja huhtikuu eivät muutenkaan ole mitään mun lempparikuukausia, mutta toukokuuta sen sijaan odotan ihan älyttömästi. Mun pääsiäisloma meni ihan hyvin Helsingissä, mutta valitettavasti kuvailu jäi kuitenkin melkoisen vähälle. Suklaata tuli syötyä ihan liikaa, ja musta tuntuu, että aion pitääkin loppukuun herkkulakkoa. No, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Nyt mennään kuitenkin tsekkaamaan, millaisia suosikkijuttuja mun maaliskuussa oli. :)

033

Lempiruuat: Mun lempijuomia maaliskuussa olivat ehdottomasti erikoiskahvit, joita pystyy tekemään meidän uudella kahvikoneella. Ehdottomia suosikkimakuja ovat olleet Vanilla ja Caramel, sillä niillä on saanut myös sopivasti pientä helpotusta makeanhimoon. Suodatinkahvista en vieläkään erityisesti pidä, mutta ehkä sitäkin oppii juomaan, kun nyt pääsee totuttelemaan Lateilla ja Capuchinoilla. :) En usko, että meidän kahvikone ihan Starbucksille pärjää, mutta lopputulos olisi luultavasti aika lähellä, jos kahvin pinnalle lisäisi vielä kermavaahtoa ja kinuskikastiketta. 

Mun suosikkiaamupala on ollut itse tehty mustikkajogurtti. En tiedä, voiko smoothieihin kyllästyä, mutta niitä tuli maaliskuussa juotua normaalia vähemmän. Kuvan annos saattaa tosi näyttää vähän epäilyttävältä, sillä sulatin jäisiä marjoja vahingossa vähän liikaa - huups. Kun jogurtin on tehnyt itse, sokeria tulee syötyä vähemmän, eivätkä marjatkaan ole sellaisia ällöttävän kurttuisia. Vai oonko ainut, kenen mielestä jogurteissa olevat hedelmä - ja marjapalat ovat ällöttäviä?

066

Lempikengät: Lempparikenkiä mun ei tarvinnut kauaa miettiä. Kuvan valkoiset, matalavartiset Converset ovat olleet mun jalassa valehtelematta lähes kuun jokaisena päivänä. Sen kyllä huomaa myös niiden ulkoasusta, sillä ovathan ne hieman päässeet likastumaankin. Arka väri on kuitenkin niiden ainut miinus. Tykkään valkoisista consseista älyttömästi sen takia, että nämä sopivat lähes jokaiseen asuun. Matalavartiset yksilöt ovat myös kesäisemmät ja sirommat verrattuna korkeavartisiin. Ja pakko myöntää, että kyllä mäkin rupesin liputtamaan nimenomaan näiden matalien puolesta!

045

Lempikosmetiikkajutut: Hirveästi kosmetiikkajuttuja mulle ei ole viime aikoina kertynyt, vaan oon yrittänyt käyttää mun vanhoja varastoja loppuun. Hiuslakkaa tulee kuitenkin käytettyä melkein joka päivä, tai ainakin silloin, kun mun hiukset ovat ponnarilla. Wellan Shock Wawe - hiuslakka on osoittautunut ihan mahtavaksi tuotteeksi, ja se pitää mun ärsyttävät vauvahiukset paikallaan niin koulussa, salilla, kuin treeneissäkin. Pakkaus on myös kivan iso, eikä tätä tuotetta tarvitse käyttää kuin vähän kerrallaan. Oon myös ostanut viime kuussa uuden meikkivoiteen. Lumenen Natural Code Skin Perfector - meikkivoide on toiminut mulla ihan älyttömän hyvin. Sen peittävyys on mulle juuri sopivan kevyt, sillä mun iho on yleensä hyvässä kunnossa. Se on myös kivan kostetuttava ja se levittyy helposti sormin tai siveltimellä. Onnistuin myös kerrankin valitsemaan sopivan sävyn, ja hintakin oli todella edullinen, noin 10€. 

Tykästyin maaliskuussa erityisesti mun joululahjaripsiväriin, Cliniquen lash power mascaraan. Se pysyy silmissä, vaikka olen muutamana päivänä joutunut pyöräilemään kouluun räntäsateessa. Se ei kuitenkaan ole vedenkestävä, vaan se lähtee pois noin 38 - asteisella vedellä. Pienellä harjalla saa aikaan myös hyvin erotellut ripset, ja se ylettää joka nurkkaan. Pieni miinus tulee kuitenkin siitä, että kun olen ruvennut käyttämään tätä, niin multa lähtee hieman enemmän ripsiä, kuin normaalisti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti