30. syyskuuta 2015

end of september

138
213
050
132
Flanelli, Cubus | T-paita, Monki | Farkut, Vero Moda | Kengät, OIS/Aleksi 13
200
006
097

Moikka! Mun viikko on alkanut melko normaalisti ja toivottavasti teidänkin viikonloppu meni yhtä mukavissa merkeissä kuin mulla. Lauantaina kävin nopeasti salilla ja illalla olen bileissä, mutta tarkemmat yksityiskohdat taidan jättää suosiolla kertomatta. Hauskaa kuitenkin oli, ja oli kiva ottaa ilo irti koeviikon jälkeen! :D Koko sunnuntai menikin siellä aluemestaruusturnauksessa, mutta se ei edes haitannut, kun kotiintuomisena oli AM - kulta. Päiviä viikonlopusta on kuitenkin jo kulunut, ja ihan outoa ajatella, että nyt on jo syyskuun viimeinen päivä. Syyslomaankin on enää pari viikkoa aikaa. Syyslomalla ajattelin ihan vaan rentoutua, blogata ja on mulla B - sarjan ekat pelitkin. Mennään myös perheen kanssa muutamaksi päiväksi Helsinkiin, joten pientä maisemanvaihdosta on kuitenkin tiedossa, vaikka en pääsekään tänä syksynä ulkomaille. Shoppaileminen ja sukulaisten näkeminen on kuitenkin aina kivaa. :) Mitäs te aiotte tehdä syyslomalla?

Sitten vähän juttua mun asusta. Käytiin pitkästä aikaa Marian kanssa kuvailemassa, ja nää onkin syyskuun viimeisimmät kuvat. Yritän kyllä kuvailla ahkerasti syysasuja ensi kuussa, kun lehdetkin alkavat olemaan kivemman värisiä. :) Mun asu oli varsin rento, ja samantapaisia mulla on ollut useasti koulussakin. Oon rakastunut mun uuden flanellin ja mun kenkien comboon - se on vaan täydellinen syksyyn! Oon itseasissa käyttänyt noita vaatteita niin paljon, että voisin hankkia jopa toisen flanellin, ja jonkinlainen versio mustista nilkkureistakin voisi olla kiva. :) Mun mustat farkutkin vaikuttavat tosi hyviltä, vaikka ne kyllä keräävät itseensä karvoja, toisin kuin Piecesin versiot. Mariasta otetuissa kuvissa näkyykin vain marian uusi takki, joka on VILAsta. Itseäkin kyllä houkuttaisi hommata joku hienompi syys-/talvitakki, mutta saa nyt nähdä, mihin kaikkeen mun rahat siellä Helsingissä riittää. Kivaa loppuviikkoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti