6. joulukuuta 2015

• November Favourites •

Moikka ja hyvää itsenäisyyspäivää! Mun viikonloppuun ei olekaan liittynyt tällä kertaa mitään ihmeellisyyksiä. Eilen leivottiin pipareita ja sain onneksi pari koulujuttuakin tehtyä, joten niistä ei tarvitse onneksi enää tänään murehtia. :) Eilen erkesin katsoa myös yhden hyvän leffan Netflixistä. Maria tän itseasiassa sieltä bongasi, ja leffan nimi taisi olla "Naomi & Ely - No Kiss List". Oli kyllä positiivinen yllätys, ja erityisesti leffan kuvaus ja miljöö olivat ihanat - kuin suoraa tumblr:ista! :D No, nyt kuitenkin postauksen aiheiseen, eli marraskuun suosikeihin. Niitä ei ole taaskaan hirveästi kertynyt, koska en ole hirveästi shoppaillut. Tammikuussa tulee varmasti vähän parempaa suosikkipostausta, kun kaikki joulu- ja synttärilahjat on tullut testatuksi.

3- 95 (30)

1. Vaatesuosikit

En ole hirveästi ostellut uusia vaatteita viime aikoina, joten tälläkertaa vaatesuosikeistakin löytyy vähän vanhempia juttuja. Mun ehdoton marraskuun lempivaate on ollut kuvassa vasemmalla näkyvä, Monkin raidallinen pitkähihainen. Sen materiaali on ihanan pehmeää, ja se on ihanan rento. Se on myös sopivan mallinen, kaula-aukko ei ole liian iso, ja se on kivan kapea. Oon käyttänyt tuota pitkähihaista koulussakin, vaikka normaalisti mulla on koulussa jotain vähän "hienompaa" päällä. Pääasiassa se on kuitenkin ollut mun päällä kotona ja oon mä se päällä tainnut nukkuakin. Raitakuosi muistuttaa mua jotenkin BrandyMelvillen vaatteista.

Toinen vaatesuosikki on Noisy Mayn siniset farkut. Ne ovat ihanan joustavaa perusfarkkua, eivätkä ne ole löystyneet käytössäkään yhtään, vaikka ostin ne alkusyksystä Tampereelta. Farkkujen metalliset yksityiskohdat ovat kivan pronssiset ja lahkeissa on tarpeeksi pituutta, vaikka mulla on koko XS. Lahkeet voi siis hyvin myös kääriä. Pientä miinusta tulee siitä, että farkuissa on etutaskut. Etutaskut eivät yleensä häiritse mua, ja joissain housuissa ne ovat jopa plussaa, mutta näissä taskupussit pysyvät vähän huonosti paikoillaan. 

2- 95 (12)

2. Kosmetiikkasuosikit

Mun ensimmäinen kosmetiikkasuosikki on kuvassa oikealla oleva Maybellinen Lash Sensational - lash multiplaying mascara. Innostuin ostamaan tämän tuotteen itseasiassa siksi, että tätä oltiin hehkutettu monissa blogeissa. Hehkutukset osoittautuivat paikkansa pitäviksi, ja tämä onkin ehdottomasti paras ns. edullisempi ripsari, mitä oon ikinä kokeillut. Ripsistä tulee kivan erotellut, ja lisäpituuttakin tulee ihan hyvin. Ripsarin putkilo on söpön  värinen ja kaksipuolisessa harjassa on omat harjakset ylä- ja alaripsille. Tämän tuotteen ostan uudestaankin! Kesällä voisi vaikka testata tämän ripsarin vedenkestävän version ...

Toinenkin kosmetiikkasuosikki liittyy silmiin, tällä kertaa kulmakarvoihin. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa ikinä kulmageeliä, ja oon kyllä ollut tyytyväinen tähän Lumenen Blueberry Eyebrow Shaping Wax:iin. Geeli pitää kulmakarvat hyvin paikoillaan ja se antaa kulmille ryhtiä, vaikka kulmiin ei jaksaisikaan laittaa muuta väriä. Tuote on myös edullinen, olisiko ollut 6-7€?

4- 95 (56)

3. Random - suosikki

En keksinyt tälle kohdalle mitään järkevämpää nimeä, joten menköön nyt nimellä random - suosikki. Toivottavasti huono kuva ei haittaa, sillä en vaan jaksanut tapella temppuilevan valotuksen kanssa. Nyt kuitenkin asiaan ... Oon jo kauan aikaa himoinnut ohuita String Lights - valoja (myös Fairy Lights), joita on näkynyt paljon amerikkalaisilla vloggaajilla. Kun sitten törmäsin näihin kuparin värisiin valoihin Clas Olhsonilla, en voinut jättää niitä ostamatta. Nämä valot toimivat pattereilla, joten niitä voi pitää oikeastaan missä vain. Valoakin näistä tulee kivasti, mutta ennen kaikkea ne ovat ihanan sirot ja tyttömäiset. Aikamoisia patterisyöppöjä nämä kyllä ovat. :D Hintaa näillä oli 10€ ja patterit näihin myydään erikseen.  

1- 95 (70)

4. Puuhasuosikki

Mun ehdoton suosikkitekeminen marraskuussa on ollut lukeminen. On ollut ihana uppoutua välillä lukemaan jotain muutakin kuin koulukirjoja, mutta pian saa taas niitäkin tavata ihan urakalla, kun mulla on vielä yksi koeviikko ennen joulua. Viime kuussa luin Outolintu - trilogian viimeisen osan, eli Uskollisen ja nyt mulla on työn alla Varjojen kaupungit - sarjan päätösosa. On vaan ollut ihanaa käpertyä hetkeksi läksyjen jälkeen peiton alle lukemaan, ennen treeneihin lähtöä. Joululomalla kerkeän toivottavasti taas lukemaan lisää. :) Uskollinen oli kyllä tosi hyvä kirja ja niin kuin useita sarjan päätösosia lukiessa, myös sen kohdalla, tuli sekä itkettyä että naurettua. Loppu on yllätyksellinen ja surullinen, vaikka itse kirja on kokonaisuutena jopa tylsä.

5. Ruokasuosikki

Ruokasuosikkia (lue: juomasuosikkia) mun ei tarvinnut kauaa miettiä. Se on tietysti ollut glögi, enkä edes halua tietää, kuinka monta litraa mä oon sitä juonut. Glögin juominen nostattaa kivasti joulufiiliksiä ja lämmittää koulussa hytisemisen jälkeen, joten se ei tuskin muita perusteluita kaipaa, miksi se on ollut mun suosikki. Pieni miinus juomalle tulee sokeripitoisuudesta. Perus punaiseen glögiin kyllä kyllästyy aika nopeasti, joten mun kannattaisi ehkä kokeilla jotain toista makua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti