22. tammikuuta 2016

january greetings

5- 20 (10)
2- 80 (25)
3- 80 (73)
4- 20 (3)
1- 80 (11)

Moikka ja ihanaa viikonloppua kaikille! :) Kiva tulla pitkästä aikaa kertomaan kunnollisia kuulumisia, ja jakaa vähän uudempaa kuvasaldoa teidän kanssa. Ensi viikolle olen suunnitellut taas vähän erikoisempia postauksia, joiden kanssa mulla riittää kyllä hommia koko viikonlopulle. Tänään mulla oli onneksi todella rento päivä koulussa, joten energiaa koulu- ja blogijuttuihin riittää hyvin. Mulla oli siis tänään ainoastaan kaksi tuntia filosofiaa, kahden tunnin hypäri ja lopuksi kaksi tuntia ruotsia. Meidän koulussa kaikki tunnit ovat siis kaksoistunteja. Hypärillä sain tehtyä filosofian portfoliota ensimmäisen osan ja hieman näitä blogihommiakin. Portfolion teko jatkuu varmasti vielä tänä iltana, mutta muuten mulla onkin koulujutut aika hyvällä mallilla. Viikko oli tosin superkiireinen, mutta onneksi nyt helpottaa!

METRAIN
COLDNESS
PULJU

No, mun piti kertoa teille vähän myös mun Tampereen reissusta. :) Siitä on vierähtänyt jo viikko. Hui! Lähdettiin siis Marian ja Anskun kanssa viime viikon torstaina kohti Tamperetta. Matkustettiin junalla ja oltiin Tampereella kahden maissa, kun lähdettiin kesken koulupäivän. Juna matka kesti kaksi tuntia, ja se meni kyllä todella nopeasti. Kerettiin pyöriä keskustassa pari tuntia ja sitten isä tuli töistä päin hakemaan meidät. Käytiin pyörähtämässä nopeasti iskän kämpällä, syötiin hieman ja vaihdettiin vähän vaatteita. Lähdettiin Hakametsään jo hyvissä ajoin, ja me oltiin tietysti ihan innoissaan nuorten maailmanmestareiden näkemisestä. Peli oli tosi hyvä, ja oli kiva nähdä PuLa-Aho (ja Kalapudas) ihan livenä, vaikka Laine olikin väärällä puolella. :D Käytiin siis katsomassa Tappara - Kärpät -peli. Peli oli tosi viihdyttävä, ja toi oli itseasiassa eka kerta mulle SM-liigan pelissä, no nyt on sekin koettu. Peli meni jatkoajalle, ja päättyi mun harmiksi Tapparan voittoon, hallissa oli kyllä huippufiilis, kun Tappara tasoitti vain muutaman sekunnin ollessa jäljellä. Loppu ilta vietettiin vaan isällä, syötiin hyvä iltapala ja mä tein kouluhommia. Perjantaina lähdettiin koko aamupäiväksi kaupungille, ja tietysti sieltä jotakin tarttui mukaankin. :) Kolmen maissa meidän joukkuekaveri tuli Tampereelle, ja lähdettiin ajamaan kohti Savonlinnaa. 

No, sitten vähän tämän viikonlopun suunnitelmia (jos koulu- ja blogijuttuja ei lasketa). Aion ottaa ihan rennosti ja olisi kiva keretä käymään myös salilla, tai vaikka sitten lenkillä, kun tämä pakkanen on kerran vähän lauhtunut. Suunnittelin myös laskettelemaan menemistä, mutta saa nähdä mitä kaikkea kerkeän tehdä. No, mä koitan viettää rentouttavat pari päivää. Palaillaan ensi viikolla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti