20. heinäkuuta 2016

What Have I Done Lately?

1-IMG_8129 2-IMG_0157
summer day 2-IMG_8120 1-IMG_0159

Moikka! Riparin loppumisestakin on vierähtänyt nyt viikko, ja kesälomaa on enää kolme viikkoa jäljellä. En voi uskoa, miten nopeasti loma on mennyt. Samaan aikaan tuntuu, että olen tehnyt vaikka ja mitä, mutta toisaalta taas siltä, että en ole tehnyt mitään. Se nyt ei onneksi ihan pidä paikkaansa ... Viimeiset seitsemän päivää ovat kuitenkin kuluneet kohtalaisen rennoissa merkeissä. Riparin jälkeen väsymys oli melkoinen, joten nukuttua tuli paljon. Olen myös käynyt kahdesti Seinäjoella, kerran asuntomessuilla ja toisen kerran perheen kanssa syömässä ja elokuvissa. Kävimme katsomassa leffan nimeltä "Kerro minulle jotain hyvää", sillä äiti oli lukenut kirjan, johon leffa perustui. Elokuva oli kyllä todella koskettava ja hyvä, joten suosittelen sitä kyllä lämpimästi. :)

Olen ehtinyt onneksi treenailemaan pari kertaa, salilla ja pallonkin kanssa. Olen myös ehtinyt olla kolme päivää töissä ja käydä ensimmäistä kertaa uimassa tänä kesänä louhoksella, joka on yksi lempi paikoistani kotipaikkakunnallani. Työpäivien jälkeen lempiaktiviteettini on ollut Vampyyri päiväkirjojen katsominen Netflixistä, toiseen otteeseen. Sarja ei tunnu toisella kerralla enää aivan niin hyvältä, mutta koukuttava se ainakin on. :D Tänään ehdin myös ottaa jonkin verran aurinkoa. Viikonlopulle minulla on onneksi kivoja suunnitelmia. Perjantaina mulla on kaverin synttärikemut ja sunnuntaina rippilasten konfirmaatio. Ja jos perjantaina ei mene liian lujaa, voisin käydä lauantaina salilla ja kuvailla teille pitkästä aikaa kuukauden reseptin. Ihanaa loppuviikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti