8. elokuuta 2016

Weekend Festival 2016

Moikka ja mukavaa maanantaita! :) Mun viikonloppu oli aivan huikea, ja tälläkin hetkellä mun olo on melko sanaton. Olin siis koko viikonlopun torstaista sunnuntaihin Helsingissä. Näin sukulaisia, nautin kesäisestä Helsingistä ja ihanasta Weekend - festarifiiliksestä. Näin kavereita, nautin parhaasta musiikista, upeasta showsta ja viimeisistä kesäpäivistä. Tanssin jalkani kuoliaiksi, lompakkoni muuttui paljon kevyemmäksi ja kuuloalueeni kaventui ainakin muutamalla hertsillä, mutta kaikki oli sen arvoista. Weekend oli huikea lopetus minun muutenkin mahtavasti sujuneelle kesälleni, enkä edes ole vielä ihan tajunnut, että Weekend Festivaali (Ja samalla mun kesäloma!) on nyt ohi. 

Tänään onkin oikeastaan mun viimeinen lomapäivä. Koulu minulla alkaa keskiviikkona, ja sitten mulla alkaakin lukion toinen vuosikurssi. Suuntaan kuitenkin huomenna suunnittelemaan uusien ykkösten ensimmäistä koulupäivää, sillä toimin lukioni tuutorina. Mitään suunnitelmia minulla ei enää lomalle ole, aion vain treenailla, nukkua ja tehdä valmiiksi muutamia juttuja koulua varten. Nyt mennään kuitenkin katsomaan millainen mun Weekendi oikein oli ... Ihania viimeisiä lomapäiviä teille kaikille! :*

Second Family

1. Oltiin Marian kanssa yötä kummitädilläni ja ihanien serkkujeni luona. Käytiin yhdessä pyöräilemässä, leikittiin ja oli ihana vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Teitä tulee ikävä! :) 2. Ihanat serkut ja ihana kummitäti. <3 Mun käsitys Helsingistä muuttui myös hieman reissuni aikana. Tajusin, että Helsinki on paljon muutakin kuin kauppakeskuksia, metroasemia ja kerrostaloja. Helsingistä löytyi myös ihanaa luontoa, lenkkipolkuja ja jopa lehmiä. :D Torstai - iltanan käytiin yhdessä kallioilla fiilistelemässä auringonlaskua ja kiikaroimassa festarialuetta. Weekendin sound check kuului jopa serkkujeni kodin parvekkeelle. 

Weekend 2016 - 6

3. Päästiin alueelle ensimmäisenä päivänä noin 40 minuutin jonottamisen jälkeen. En katsonut kunnolla kelloa, mutta missasimme yli puolet JVG:n keikasta, mikä ei varsinaisesti haitannut, sillä kuulimme samaisen setin jo Solar Soundeilla. Jonossa minua pisti myös ampiainen (Peukaloon! :D), mutta mitään pahempia festarikommelluksia mun kohdalle ei osunutkaan. 4. Ihmismassaa porteilla. 5. Festarialue oli ihanan näköinen, varsinkin aikaisin iltapäivinä, kun porukkaa ei ollut vielä niin paljon. 6. Dimitri Vegas & Like Mike:n keikka ensimmäisenä päivänä oli todella hyvä, ja pääsimme seuraamaan sitä todella läheltä. Skumppasateeseen en tosin ihan yltänyt. :D

Weekend 2016 - 3

7. Kiipesin yhdelle korokkeelle Steve Aokin keikan aikana ja pääsin seuraamaan kermakakkujen lentelyä aitiopaikalta. Oli myös hauskaa heilua ihmismassan yläpuolella, vaikka en kenenkään olkapäille kiivennytkään. 8. Axwell & Ingrosso oli ensimmäisen päivän pääesiintyjä. "Dream Bigger" ja "Sun is Shining" todellakin sytyttivät!

Weekend 2016 - 5

9. Ensimmäisen illan laservaloshowta! 10. Toisen päivän ootd:t piti tietysti kuvauttaa ihanien Weekend - bannereiden edessä. Ensimmäisenä päivänä minä ja Maria vedettiin shortseilla ja toisena päivänä farkuilla. Kumpanakaan päivänä ei tullut kylmä, eikä onneksi satanut. Kertakäyttösadetakit veivät siis aivan turhaa tilaa pienistä laukuista ... 11. Martin Garrixin keikasta mulle ei jäänyt hirveen hyviä viboja, vaikka odotinkin sitä etukäteen ehkä eniten. Tulimme paikalle noin keikan puolessa välissä, sillä halusimme kuulla Alan Walkerin keikan kokonaan. Onneksi kuulin kuitenkin "Animals:in", "The Only Way Is Up:in", "Don't Look Down:in" ja uuden singlen, "In The Name of Love". 12. Weekend rannekkeet! En halua ottaa omaani ikinä pois! :D

Weekend 2016 - 2

13. Toisen päivän ensimmäisenä esiintyjänä menimme katsomaan ihanaa Sigalaa, jonka kanssa pääsin myöhemmin kuvaan! :D Sigala veti tosi hyvin ja soitti tietysti hitit "Easy Love", "Sweet Lovin'" ja "Give Me Your Love". Keikalla oli vain melko vähän porukkaa, sillä Tungevaag & Raaban soitti silloin päälavalla. Senkin olimme nähneet jo solareilla, joten emme menneet katsomaan heitä. 14. Pitihän sitä joku yksityiskuvakin saada festarialueella ...

Weekend 2016 - 4

15. Taas ylihintaisia festariburgereita. Olivat kyllä hyviä! :) 16. Armin van Buurenin keikkaa. 17. Launantai - illan huipensi hieno ilotulitus, vaikka ei se kyllä mielestäni ollut ihan etukäteisen hehkutuksen arvoinen. 18. Alan Walkerin keikkaa tuli katsottua myös eturivistä! Fadedin kuulemisen jälkeen pääsi kyllä pieni itku. Oma lempibiisi ei ollut koskaan kuullostanut yhtä hyvältä. Myös Spectre ja Sing Me to Sleep oli ihana kuulla livenä. :)

Weekend 2016 - 1

19. & 20. Meidän Weekend Squad! <3 :) Minä, Maria, Elias, Ville ja Joonas. Vaikka minä ja Maria lähdimme Weekendeille alunperin kahdestaan, oli meillä kuitenkin suunnitelmissa nähdä kavereita. Tällä squadilla tuli siis bailattua molempina päivinä. Kävimme välillä myös ulkona hölmöilemässä ja aika hyvin meidän mielipiteet katsomisen arvoisista esiintyjistäkin osuivat yhteen. Mm. Antti Tuisku skipattiin Don Diablon takia, mutta oli siistiä olla vähän isommalla porukalla. Oli kivaa! 

Weekend 2016 - 7

21. & 22. Weekendin 2016 sulki Hardwell, joka veti kyllä upean shown! Olin aluksi melko skeptinen viimeisen esiintyjän suhteen, mutta olen kyllä iloinen, että jäin katsomaan sitä. Elämäni paras viikonloppu! Kiitos Weekend 2016, ehkä ensi vuonna uudestaan ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti