10. lokakuuta 2016

Maailman parhaat korvapuustit

Moikka ja kivaa alkanutta viikkoa! :) Maanantai alkaa olla voiton puolella ja minulla on tältä päivältä takana neljä tuntia treenaamista. Koulussa minulla oli kaksi tuntia lihaskuntokurssia, joka meni minulla omatoimisen salitreenin merkeissä. Illalla minulla oli vielä lentopallotreenit. Onneksi syyslomaan on enää neljä päivää! Sitä ennen minulla olisi kuitenkin vielä vaikka mitä hommia hoidettavana, niin lentopallon, koulun, kuin tämän bloginkin osalta...

Herääminen tuntui tänään, pimeänä maanantaisena aamuna ja aivan liian nopeasti kuluneen viikonlopun jälkeen poikkeuksellisen tuskaiselta. Pientä piristystä mun päivään toi kuitenkin se, että päätettiin äidin kanssa leipoa ihania korvapuusteja. Korvapuustipäivähän meni jo viime viikolla, mutta maistuivat ne pullat vähän myöhässäkin. Korvapuustipäivästa inspiroituneena päätimme pitkästä aikaa leipoa "peruspullia" ja yhtä ihaniahan näistä tuli, kuin aina ennenkin. Tällä reseptillä on meidän perheessä leivottu maailman parhaita korvapuusteja jo yli kymmenen vuotta, ja nyt mulla on ilo jakaa se teidän kanssa. Pistäkäähän ihmeessä resepti testiin, jos kiinnostuitte! :)

cinnamon rolls

Korvapuusteihin tarvitset: Itse taikinaan 5 dl kevytmaitoa, 50 grammaa (yksi paketti) tuorehiivaa, yhden kananmunan, 2 dl sokeria, 2 tl suolaa, 1 rkl jauhettua kaardemummaa, 150-200 grammaa voita ja noin yhden kilogramman verran vehnäjauhoja. Pullien voiteluun tarvitset lisäksi vielä toisen kananmunan ja täytteeksi 70 grammaa voita, 1 dl sokeria ja 2 rkl kanelia. Tästä annoksesta tulee noin 25 korvapuustia, mutta jos haluat leipoa kerralla enemmän, onnistuu ainesten tuplaaminen helposti.

dough

Taikinan valmistaminen on varmasti se kaikista työläin vaihe, ja oikeastaan ainoa vaihe, jonka voi mokata. Ota kaikki ainekset huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen leipomisen aloittamista. Mittaa ainekset huolella ja aloita sulattamalla voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (noin 37 astetta). Se ei saa olla liian kuumaa, jotta hiiva ei kuole, mutta sen pitää olla tarpeeksi lämmintä jotta hiiva alkaa toimia. Mittaa tarvittaessa vaikka lämpömittarilla!

Murenna lämpöisen maidon joukkoon hiiva ja sekoita samalla siivilällä.  Sekoita joukkoon myös mausteet (suola, sokeri, kardemumma) ja kananmuna. Aloita lisäämään jauhoja vähän kerrallaan ja sekoita koko ajan huolellisesti. Kun taikinasta alkaa muodostua liian paksua vispilälle, aloita kädellä vaivaaminen. Vaivaa taikinaa, kunnes suurin osa jauhoista on taikinassa. Lisää joukkoon voisula ja sekoita se huolellisesti käsien avulla. Jos voisulaa näyttää jäävän taikinan reunoille, lisää jauhoja. Taikinasta pitäisi muodostua pehmeä pallo, joka irtoaa kulhon reunoista, kun se on valmis. Peitä valmis taikina liinalla ja anna sen kohot lämpimässä paikassa tunnin ajan.

IMG_8881 cinnamon rolls 2

Kun taikina on kohonnut noin tunnin ajan, lähes kaksin kertaiseksi, jaa se kahteen osaan. Jauhota kaulin ja leivinalusta ja kauli pullataikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Mitä ohuemmaksi maltat kaulia, sitä enemmän pulliin muodostuu kirteita ja sitä maukkaampia niistä tulee. Levitä huoneenlämmössä pehmenneestä voista puolet (35 grammaa) veitsellä tasaisesti levylle. Ripottele päälle runsaasti kanelisokeria ja kääri taikinalevy varovasti tiiviiksi rullaksi.

Leikkaa rullasta "kolmiomaisen" mallisia paloja. Aseta ne leivinpaperille leveä sivu alaspäin, ja paina kärkeä alaspäin, jotta se ei pala uunissa, ja jotta pullasta tulee kauniin muotoinen. Asettele pullat pellille. Anna pullien kohota liinan alla vielä parisen minuuttia. Voitele ne ja anna niiden paistua 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tee sillä välin toinen osa pullista. Nauti valmiit pullat lämpöisenä maidon kanssa! Nämä pullat maistuvat kuitenkin myös pakastettuina. :)

016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti