15. joulukuuta 2016

terveisiä sängyn pohjalta ...

snow & lights gossip girl Untitled
IMG_9778

Moikka! Mun kolme viimeisintä päivää ovat kuluneet influenssan kourissa, sohvan pohjalla. Näihin päiviin on mahtunut älyttömästi vitamiineja, särkylääkkeitä, peittoja ja ainakin viisitoista jaksoa Gossip Girlin ensimmäistä kautta, jonka aloitin uudestaan paremman sarjan puutteessa. Influenssaan sairastuminen ei olisi hirveästi pahempaan paikkaan voinut tulla, sillä viikonloppuna joukkueellani on A-tyttöjen ja naisten sarjan viimeiset pelit tälle vuodelle. Ne jäävät siis minulta välistä, mikä kyllä harmittaa todella paljon. No, onneksi uutena vuotena pääsee taas pelailemaan.

Koeviikon ensimmäinen koekin minulla olisi jo huomenna, mutta koska matikan lukeminen on ollut näissä olotiloissa käytännössä aivan mahdotonta, joudun jättämään sen välistä. Joululomalle on siis tiedossa matematiikan pänttäämistä. Viikonloppuna täytyisi sitten pystyä jo lukemaan muita aineita, sillä viimeiselle kouluviikolle minulle jää neljä koetta. Muut kokeet eivät sinänsä erityisesti huoleta minua, mutta fysiikan eteen saan kyllä painaa hommia. :( Toivottavasti teillä on ollut kivempi viikko kuin minulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti