12. tammikuuta 2017

9x epäsuositut mielipiteeni

Moikka! Multa toivottiin muutama päivä sitten vähän asiapitoisempaa postausta, joten tässä nyt tulee vaihteeksi vähän asiaa - nimittäin mun mielipiteitä. Blogeissa on pyörinyt viime vuoden lopussa ja tämän vuoden puolella "Epäsuositut mielipiteet" - postauksia, joiden tarkoituksena on siis se, että bloggaaja valottaa vähän omia mielipiteitään, joiden hän uskoo olevan valtavirran mielipiteitä vastaan. Toivottavasti sieltä löytyy kuitenkin tyyppejä, jotka ovat edes hieman samalla linjalla mun kanssa! :D Kaikki mielipiteet ovat tietysti mun henkilökohtaisesta näkökulmasta, eikä kukaan toivottavasti niistä loukkaannu.

venice

Ripsien pidennykset näyttävät mielestäni hirveiltä. Okei, myönnän heti alkuun että pitkät, kaarevat ja tummat ripset ovat toki kauniit ja tavoittelen niitä itsekin. Ero on kuitenkin siinä, että minä hankin ne parin sekunnin taivutuksella ja muutamalla mascarakerroksella. Järkyttävät akryyliviuhkat nättien tyttöjen naamoissa näyttävät lähinnä hämähäkin jaloilta, joiden keskeltä edes oma silmä ei erotu. En ikinä suostuisi tuhlaamaan satoja euroja sellaisiin hirvityksiin, jotka saattavat kaiken lisäksi pilata omat ripset.

Jatkuva Snapchat scoren kasvattaminen ja sillä pröystäily on älyttömän turhaa. Olen käyttänyt snäppiä nyt reilusti yli kaksi vuotta, mutta snäppipisteeni eivät todellakaan huitele taivaissa. Lähes kaikkien kavereideni ja siskojeni scoret ovat moninkertaiset omaani verrattuna. Kiva, että ihmisillä on juttukavereita, mutta jatkuva puhelimen orjana ja turhien räpsyjen lähettely on mielestäni lähinnä säälittävää. Elämään voisi hankkia kiksejä jostain muualta, kuin naapurikunnan poikien kanssa flirttailusta. Tai sitten maailma on vaan mennyt tohon ja mä olen epäsosiaalinen luuseri. :D Apua, mistä lähtien snäppiaktiivisuus on ollut sosiaalisuuden määritelmä?

Kiinalainen ruoka ja sushi ällöttävät minua. Monet nuoret tuntuvat rakastavan juuri näitä ruokia, mutta minä en ikinä voisi valita lounaspaikakseni kiinalaista noutopöytää tai olevinaan "ah niin trendikästä" sushibaaria. Pelkkä ajatuskin hapanimelästä mausta, tahmeasta sushiriisistä, kitalakeen tarttuvasta levästä ja soijakastikkeesta saavat minut lähes oksentamaan. Inhoan jopa sitä tuoksua, kun pikkusiskoni tekee keittiössämme välipalakseen nuudeleita.

1-IMG_7115

Mielestäni lukio ei ole älyttömän rankkaa ja sen vaikeutta liioitellaan. Tähän saattaa toki liittyä se, että olen hyvä koulussa ja kirjoitukset ovat minulla vielä toistaiseksi täysin edessä. Lukio ei kuitenkaan mielestäni ole ollut niin haastavaa, kuin usein annetaan ymmärtää. Liioitteluun ja nuorempien pelotteluun sorrun joskun itsekin. Kahdeksan tunnin päivät ovat toki pitkiä ja koeviikot stressaavia.

Olen sitä mieltä, että lukiosta voi päästä todella helpolla. Itse en todellakaan käy lukiota minimillä kurssimäärällä, minulla on pitkä matikka ja aion myös jatkaa ruotsia abivuonna. Luen kaikki kurssit haastavasta fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. En ole kertaakaan joutunut lukemaan kokeisiin aamuyöhön asti, palauttanut tehtävää deadlinen viimeisenä iltana tai joutunut uusintaan sen takia, etten olisi päässyt kurssikoetta läpi. Oikealla aikataulutuksella ja asenteella lukiossa voi pärjätä mielestäni loistavasti!

En uhraa aikaani hittisovelluksille, kuten Pokémon Go:lle tai Periscope:lle. Hittisovellukset, en vain vaivaudu uhraamaan aikaani niille. Tiedän jo heti niiden ilmestyessä, että villitys tulee menemään ohi jossakin vaiheessa - usein lähes yhtä nopeasti, kuin mitä ne tulivatkin. Luotan omiin lempparisovelluksiini (kuten instagramiin ja snapchattiin) ja pärjään vallan mainiosti juuri niillä!

Turhat proteiinilisät pitäisi mielestäni jättää syömättä. Siihen nähden, miten paljon treenaan ja urheilen, olen käyttänyt ja kokeillut naurettavan vähän erilaisia lisäproteiineja ja juttuja, joihin on lisätty proteiinia. Olen muutaman kerran maistanut joitakin juomia turnauksissa, ja olen joutunut pettymään joka kerta. Ne ovat aivan hirveitä! Luotan itse siihen, että kroppani saa tarvitsemansa proteiinit normaalista ruokavaliostani. Syön paljon mielummin rahkaa ja kalkkunaleikettä, kuin vedän epämääräisiä jauheita tai patukoita. Liika proteiinikin varastoituu rasvaksi!

1- 49 (7)

Kardashianit ja Jennerit ovat turhimpia julkkiksia. Ei kiinnosta! Kylie on kyllä seurannassa Instagramissa, mutta siihen kiinnostukseni sitten rajoittuukin. Käy lähinnä sääliksi, että heidän koko elämänsä on ikuistettu tv-sarjaan. Kai sitä voi pitää saavutuksena, että he ovat onnistuneet brändäämään itsensä niin, että he voivat vain olla ja elää elämäänsä. Itse kaipaisin elämääni kuitenkin hieman muutakin sisältöä, kuin mystoryn päivittelyä ja puolialastoman kropan vääntelyä peilin edessä täydellisen selfien saamiseksi.

Merkkivaatehypetys nuorison keskuudessa on lapsellista. Erityisesti nuorten keskuudessa  merkkivaatteet ovat valtavassa nousussa. En enää suostuisi laittamaan päälleni vaatetta, jonka keskellä komeilee kissan kokoinen logo, joka suorastaan huutaa, että tästä vaatteesta on nyt maksettu yli 50 euroa. Tämä villitys oli minulla joskus ala-asteella. :D Pidän kyllä merkkikengistä ja laadukkaista vaatteista, mutta niissä ei välttämättä tarvitse olla valtavaa logoa. Vaatteen ostaminen pelkän logon takia on naurettavaa ja kertoo ainoastaan sen kantajasta. Logovaatetta ei voi edes kehua, sillä joku ajattelee kehujan kehuvan vaatetta ainoastaan merkin takia.

En ymmärrä lihaksikkaaseen naiskehoon kohdistuvaa vihaa. Tämä tuntuu olevan yleistä erityistesti miesten keskuudessa, mutta olen kuullut saman tapaisia kommentteja myös liikuntaa inhoavilta. Fitnessbuumin myötä todella moni nainen on ihastunut lihaksekkaampaan ja "tikissä olevaan" kroppaan ja minä olen yksi heistä. Lihaksikas keho ei ole ainoastaan miesten oikeus, vaan ihan jokaisella on oikeus muokata kroppaansa ja nauttia siinä elämisestä. Toisen kropan haukkuminen  kertoo ainoastaan huonosta itsetunnosta tai kateudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti