26. huhtikuuta 2017

First Days in Florence

Moikka ja kivaa keskiviikkoa! :) Mun päivä alkoi tänään hieman väärällä jalalla, sillä onnistuin nukkumaan pommiin ja herätessäni sälekaihtimien välistä pilkotti kymmenen sentin lumikerrokseen peittynyt maan pinta, vaikka pian on jo toukokuu. Järkytyksestä on nyt kuitenkin selvitty ja minulla on vielä aikamoinen kasa läksyjä tekemättä. Treeneihinkin pitäisi ehtiä, sillä viikonloppuna on kauden viimeisen lentopalloturnauksen vuoro! 

Ensin halusin kuitenkin tulla kirjoittelemaan teille vähän lisää Firenzen reissustani. Nyt olisi siis vuorossa hieman lisää kuvasaldoa upeasta Firenzestä, jossa kuvailukohteita todellakin riitti. Kerron myös vähän tarkemmin matkan ensimmäisestä päivästä, joten lukekaiskaapa ihmeessä, jos reissuni kiinnostaa. Toivottavasti pidätte postauksesta! :*

Ponte Vecchio 11-IMG_0123
coffee & flowers florence 2 squad 2

Itse matkustuspäivä oli melko rankka. Lähdimme keskiyöllä bussilla kohti Helsinkiä, jossa olimme jo viiden maissa. Lentokentällä oli minun makuuni hieman liikaa luppoaikaa, sillä lentomme lähti vasta hieman ennen kahdeksaa. Rooman lentokentällä olimme kello kymmenen paikallista aikaa ja sieltä lähdimme junalla kohti Rooman keskustaa, jossa vaihdoimme Firenzeen menevään junaan. 

Firenzeen päästyämme suuntasimme heti hostellille majoittumaan. Ehdimme onneksi hieman rentoutumaan ja freesautumaan ja noin kuuden maissa lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kaupunkikierroksen piti yksi reissumme ohjaavista opettajista, joka oli asunutkin Firenzestä. Oli ihan kiva saada vähän tuntumaa uuteen kaupunkiin ja ottaa samalla kuvia. Kuuntelimme myös muutamat esitelmät ja kävimme syömässä. Ruokapaikan etsimiseen meni ihan liikaa aikaa ja melkein eksymmekin matkalla. :D Lopuksi päädyimme ihan kivaa raflaan ja illalla kyllä uni maistui. 

Primavera 1-IMG_0206 17-IMG_0356 2-IMG_0193
pizza
church & shopping 7-IMG_0040

Toisena päivänä heräsimme melko aikaisin. Laittauduimme ja kävimme aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme kävellen kohti keskustaa, josta meiltä alkoi toinen opastettu kaupunkikierros. Tällä kertaa oppaamme oli paikallinen. Kiersimme pikakelauksella Firenzen kuuluisimmat nähtävyydet ja sen jälkeen kävimme syömässä lounasta. Lounaan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa ja kävimme kavereiden kanssa tsekkaamassa lempparikauppamme, Zaran, Subduedin ja Brandy Melvillen.

Iltapäivällä käväisimme paikallisessa kielikoulussa ja päivä huipentui Duomon kupolin kiipeämiseen. Näköalat kaupunkiin olivat huiput ja kupolin sisustakin (pienessä kollaasissa) oli upea ja täynnä freskoja. Kupolin jälkeen kävimme vielä tutustumassa kirkon edessä olevaan kastekappeliin, joka oli myös todella tunnelmallinen ja kaunis.Kaiken kävelyn jälkeen olimme todella poikki. Kävimme levähtämässä hieman hostellilla ja illalla kävimme ihanassa ravintolassa syömässä. Kaiken kaikkiaan todella kiva päivä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti